Mediataitoviikot kautta aikojen
Mediataitoviikon kymmeneen vuoteen mahtuu valtavasti uusia ideoita, innostavia materiaaleja ja hienoja kampanjoita. Joka vuosi KAVIn ja kumppaniorganisaatioiden asiantuntijat antavat aikaansa ja ideoita ajankohtaisten sisältöjen luomiseen. Esittelemme tässä joukon yhteistyöllä tehtyjä oppimateriaaleja, oppaita ja kampanjoita vuosien varrelta.

2013
Teemaviikko saa alkunsa, kun Tietoturvaviikko muuttuu Mediataitoviikoksi. Muutos kuvasti median roolia lasten ja nuorten elämässä sekä medialukutaidon merkityksen vahvistumista. Mediataitoviikko oli myös edelläkävijä Euroopassa ja koko maailmassa. Ensimmäisellä Mediataitoviikolla julkaistiin muun muassa sarjakuva ja tehtäviä netikettiin liittyen sekä tuunattiin vessoja valistushengessä.

2014
Vuoden 2014 hitti oli kuvien julkaisua netissä pohtiva juliste, joita nähtiin myös pääkaupunkiseudun ja Turun busseissa. Toisella Mediataitoviikolla julkaistiin myös netin kaupallisuutta tarkasteleva Pikselimainoksia ja pelivaluuttaa -materiaalikokonaisuus sekä toteutettiin bloggaajien kanssa Kommentti jättää jälkensä -kampanja positiivisesta keskustelukulttuurista.

2015
Kolmannella Mediataitoviikolla puhuttivat hiljalleen yleistyneet termit datan louhinta ja klikkiotsikot. Digisammon takojat avasi big datan käsitettä ja pui yksityisyyden suojaa netissä. Uutisia ja viraaleja nettiotsikoita tarkasteltiin Menitkö klikkiin? -oppimateriaalissa.

2016
Kun vihapuhe oli otsikoissa lähes päivittäin, Mediakartan tuntijoissa opeteltiin tunteista ja niiden ilmaisemisesta netissä. Viikolla päästiin myös kokeilemaan elämää ilman nettiä, kun Poikkeustila-kampanja kehotti testaamaan kuinka pitkään pärjää arkielämässä ilman nettiyhteyttä.

2017
Suomen täyttäessä sata vuotta vietettiin viidettä Mediataitoviikkoa. Aikamatkaajissa tutkittiin muuttuvaa Suomea valokuvin ja omalla näyttelyllä. Empatiakasvatukseen saatiin oma mediakasvatusmateriaali, kun Pullopostia mediameressä julkaistiin.

2018
Osallistujamäärissä rikottiin ennätyksiä ja yhteistyössä syntyi tiedon luotettavuutta ja median merkitystä tarkasteleva Luotettavan tiedon metsästäjät. Ensimmäinen Mediataito-lehti julkaistaan ja se jaetaan kaikille osallistujille postissa.

2019
Seitsemännellä Mediataitoviikolla oli mukana huikeat 57 kumppaniorganisaatiota. Teemoissa korostuivat vastuullisuus, mediakriittisyys ja visuaalisuus. Uusi Mielen kuvittajat – opas visuaaliseen medialukutaitoon julkaistiin Mediataitoviikolla.

2020
Viestinnässä ja Mediataitoviikon materiaaleissa nostettiin esille erityisesti pienten lasten mediataitoja. Varhaiskasvattajille suunniteltu Mediapoluilla-opas ja sivusto julkaistiin. Mediapoluilla tekee näkyväksi vasun sisältöjä mediakasvatuksen valossa.

2021
Ensimmäinen Mediataitoviikko pandemian aikana sujui mallikkaasti ja tapahtumien määrä nousi selvästi etäluentojen ja striimauksien myötä. Teemoissa ja viestinnässä korostuivat aikuisten mediataidot ja virtuaalisessa suurvanhempainillassa puhuttiin digihyvinvoinnista.

2022
Mediataitoviikkoa vietetään kymmenettä kertaa. Viestinnässä painotetaan inklusiivista mediakasvatusta, esimerkiksi esteettömyyttä, saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta. Mediataito-lehdestä julkaistaan ensimmäistä kertaa verkkoversio ja kaikki uuden lehden jutut löytyvät myös nettisivuilta.