Kaveritaidot kuuluvat mediakasvatukseen

Reportterit Lyyti Kynänen ja Seppo Sananen ovat tutustuttaneet alle kouluikäisiä mediaan jo kolme vuotta erilaisten materiaalien avulla. Nyt seikkailut jatkuvat korttipelissä, joka opettaa kaveritaitoja.

Pelin tavoitteena on rohkaista mielipiteen ilmaisuun ja luovuuteen, kehittää sanallista ilmaisua ja keskustelutaitoja, vahvistaa itsetuntoa, kaveritaitoja ja ryhmähenkeä, opettaa toisten huomioimista ja kunnioittamista sekä ennaltaehkäistä kiusaamista.

Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeä osa mediakasvatusta, sillä media herättää suuria tunteita ja kaikki viestintä on vuorovaikutusta. Kun tunteiden tunnistamista, mielipiteen ilmaisua ja toisen kunnioittamista harjoitellaan mahdollisimman varhain, saa hyvän pohjan esimerkiksi verkkokeskustelutaitojen oppimiselle.

Lyytin ja Sepon kaverikortit on suunniteltu niin, etteivät säännöt vaadi pitkää perehtymistä ja pelata voi missä vain ilman muita välineitä. Rasiaan pakatut kortit toimivat sekä yhdessä että erikseen: pakasta voi napata hyvin vaikkapa vain yhden tehtävän aamupiiriin tai metsäretkelle. Kuvakortteja voi myös hyödyntää esimerkiksi päiväkodin viikko-ohjelman suunnittelussa lasten kanssa.

Peli on osa Aikakausmedian mediakasvatusmateriaalia, joka on suunnattu varhaiskasvatukseen. Sarjaan kuuluu printtilehden tekemiseen tarkoitettu Lasten lehtikone -ohjelma, mediatuokioita sisältävä Lyyti Kynäsen ja Seppo Sanasen harjoituslehtinen, Lehtimetsäläinen-satukirja sekä kaksi laulua. Kaikki Aikakausmedian materiaalit ovat maksuttomia.

Piia Matikainen, mediakasvatusasiantuntija, Aikakausmedia (teksti ja kuva)
Lyytin ja Sepon materiaalien kuvitus: Jenni Saarenkylä

Lue lisää: aikakausmedia.fi/mediakasvatus/mediakasvatusmateriaalit

Lyytin ja Sepon kaverikortit

Peli sisältää 24 korttia, joiden toisella puolella on kuvia, toisella tehtäviä. Tehtäväkortit on jaettu kuuteen kategoriaan:

  • Kiva kaveri
  • Tunteista tulimmaiseen
  • Päästä hännänpäähän
  • Herätys, hoksottimet!
  • Sanaseppo
  • Minulla on asiaa!
Jaa:

Sinua saattaa kiinnostaa